maanantai 7. tammikuuta 2013

Vastoinkäyminen.

Aamulla houkuttelin lapset Elixian lapsiparkkiin. Yritin varata meille paikkoja, mutta puheluni oli kaksi minuuttia myöhässä. Vastaanoton nuori neiti sanoi, ettei vielä ainakaan ole ruuhkaa, joten kamat kasaan ja muksut autoon. Perille päästyämme meille kerrottiin, että seuraava lapsi pääsee parkkiin 50 minuutin päästä ja sitten parkki olisi enää vähän aikaa auki.
 
Lapset itki ja pahoittivat mielensä. Olisivat halunneet leikkimään. Minä soitin miehelleni ja "kiukkusin" pettymykseni pois. Hän ehdotti Ikean vierailua - siellä lapset pääsisivät hetkeksi leikkimään "parkkiin".
 
Harmitti edelleen ja niinpä lasten syödessä hot dogeja, sorruin minäkin yhteen sellaiseen. Sitten maistiais-suklaanpalasiin (kaksi). Sitten tietysti se pehmis piti myös ottaa. Ja lapsilta hörpin limua.  
 
Kun tulimme kotiin, oli minulla paha mieli koko aamupäivästä.
Kaivoin viime alku kesästä ostamani motivaattorin esille ja kahvakuulailin 20 min treenin, jonka jälkeen tein vatsat, punnerrukset ja kyykyt, joihin meni toiset 20 minuuttia.
 
Loppu päivä ruokailut näyttääkin sitten sujuvan ihan hyvin (kasvissosekeittoa, raejuustoa, reissumiestä, paprikaa, kurkkua, passionhedelmää jne.), tosin kiloklubissa en saanut kuin yhden vihreän (kasvikset), kaikki muu jäi keltaiselle.
Ei kai tämä nyt kuitenkaan ihan huono päivä ollut.
 
Parasta päivästä oli se, että repsahduksesta huolimatta en luovuttanut, vaan loppupäivä mentiin ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Näin ei olisi entinet Molla tehnyt!
 
Tervetuloa uudet lukijat mukaan!
Tuntuu hienolta, että joku siellä jossain seurailee urakkaani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti