tiistai 30. heinäkuuta 2013

Saako ylipainosta puhua ääneen?

Minun mielestäni saa ja täytyy. Ylipainosta pitää pystyä puhumaan. Se on asia, joka ei vaikenemalla muutu.
(Okei, vaikka puhun siitä, niin tavallaan en, koska en ole vieläkään paljastanut kasvojani täällä. Enkä tiedä teenkö sitä koskaan. Mutta ihan samallalailla, kun ylipainosta saa puhua, saa mielestäni ylipainoansa myös hävetä.)
 
Rohkeinta on kuitenkin puhua ääneen niistä syistä, miksi meitä ylipainoisia on täällä yhä enemmän ja enemmän. Rohkeaa on myös olla rehellinen ja kertoa totuus, että miten ylipainoa ei ainakaan saa poistettua.
 
Olen koukuttunut Sami Sundvikin blogiin  ja suosittelen lukemaan seuraavan tekstin ja siinä olevan linkin takaa löytyvän alkuperäisen tekstin.
 
Minua nämä tekstit ovat jälleen oivalluttaneet tällä matkallani. Löydät oivallukset Samin tekstin kommentista.
 
- Molla -
 
ps1. Huomaattehan uudet sentit vasemmalla. :)
 
ps2. Tänään pakollinen lepo päivä ripsihuollon vuoksi. :)

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Viime viikon spurtit ja hyvä startti uudelle viikolle.

Viime viikon spurtit sujuivat hyvin ja se näkyi vaa'alla. Pudotusta muutama sata gramma ja paino oli 88.6 kg. Huomenna aion ottaa myös mittanauhan käteeni ja katsoa mitä se näyttää. Tiedän, että nuo maaliskuiset luvut olivat enää muisto vain, kun tämän projektini jälleen aktivoin, joten vähän jänskättää, että mitä ne huomenna näyttävät. Olo on kuitenkin paljon parempi ja "pienempi" kuin loppu keväästä.
 
Eilen illalla päädyin lasten kanssa Espalle nauttimaan kesäillasta, joten eilinen urheiluni oli se 30 min. vesijuoksu. Lepo teki ihan hyvää. Tänään kuitenkin hyppäsin jälleen pyörän selkään ja menin Bootylicious-tunnille ja salille tekemään käsitreenin. Ilokseni huomasin, etten ollut Bootyliciouksen jälkeen ollenkaan niin shokissa kuin lomani alussa. Tuolloinhan sain vatsakramppeja pari päivää kyseisen treenin jälkeen. Tänään pystyin myös tekemään lankut suorin jaloin ja hyppyosiot osittain hyppimällä ja osittain askeltamalla (viimeksi askelsin ihan kokonaan, hyppiminen ei onnistunut). Hyvä minä - kunto kasvaa ja kehittyy! Salilla tein ojentajia, hauista ja olkapäitä. Kaloreita koko reissulla (pyöräilyt siis mukaan lukien) kului n. 880 kcal. Hyvä niin, sillä mieheni viimeisen lomapäivän kunniaksi hän halusi viedä koko perheemme ulos syömään. Otin broileria, bataattia ja vuohenjuustoa ja olen varma, että annos ei ollut terveellisimmästä päästä. (Tällä kertaa en kuitenkaan heittänyt loppu päiväksi tai jopa viikoksi hanskoja tiskiin, vaan nautin täysillä annoksestani. Aivan toisin kuin kuin ennen olisin tehnyt...)
 
Viime viikon urheilut Heiaheiassa.
 

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Hymy kasvoilla.

Illalla hyppäsin pyöränselkään ja poljeskelin Vantaanjoen vartta 55 min. Matkamittarissa lukema 24,2 km ja sykemittarissa 404 kcal. Minulla hymy kasvoilla.
 
Illalliseksi salaattia, kurkkua, tomaattia, herneitä, kylmäsavulohta ja kananmuna.
 
Tänään ollaan oltu jälleen Kumpulan maauimalassa ja minä tein 30 min vesijuoksutreenin.
Mitähän muuta tämä päivä tuo tullessaan?
 


Kyllä tälle keskivartalolle täytyy jotain tehdä!
Reippaasti kipitellen kohti pyörävarastoa.

 
Nam.

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Päivä Kumpulassa.

Olen vihdoin löytänyt aamupalan, joka tuo minulle aamulla virtaa ja pitää nälän poissa lounaaseen saakka. Tämä aamupala on myös nopea tehdä ja menee nopeasti juomalla alas muiden aamutouhujen seassa. Sopii siis minulle.
 
Olen koko kesän juonut aamuisin aina smoothien. Tämän aamun smoothiesta löytyi mustikoita, vadelmakeittoa, maca-jauhetta, kookosöljyä, rahkaa ja ruisleseitä.
 
Aamupalan jälkeen suuntasin lasteni kanssa Kumpulan maauimalaan. Otimme aurinkoa, nautimme eväistä ja uiskentelimme neljä tuntia. Ihana päivä kerrassaan. Törmäsin siellä myös SportsLadyn Hannaan. Oli Hanna kiva nähdä! Suosittelen seurailemaan hänen blogiaan ja touhujaan. Hanna on todella energinen, kaunis ja ystävällinen!
 
Illaksi olen suunnitellut lenkkiä tai pyöräilyä. Itäkeskuksen Elixia menee harmillisesti lauantaisin kiinni jo klo 17.00 ja unohdin tämän täysin. Salitreenin sijasta menen siis aerobiselle treenille ja teen sen jälkeen kotona vähän keskivartaloa. Ensin vain täytyy odottaa, että hieman jäähtyy.
 
Ihanaa lauantaita teille!
 
Molla
 



 

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Miksi bloggaan?

Too big to be me- blogin Anna pohti tänään blogissaan, että toistaako blogin tekstit itseään. Hän kirjoittaa, että aloittaessaan bloggauksen hän postaili ruokakuvia, jotta olisi todistusaineistoa terveellisestä ruokavaliosta ja postaili muutoskuvia itsestään. Mutta nyt kun paino on vakiintunut ja 30 kg pudotusurakka on ohi, hän pohtii, että onko hänellä enää mitään annettavaa blogiin.
Minun mielestäni on! Minulle hän ainakin toimii suurena tsempparina!
 
Annan teksti sai minut pohtimaan, että miksi minä bloggaan tästä projektistani.
 
Bloggaan, koska
 
1. Tarvitsen jonkun "julkisen" paikan missä anonyymisti kertoa tästä!
 
En siis ole vielä uskaltanut painoani julkisesti huudella facebookissa tai omilla kasvoillani täälläkään. Tarvitsen kuitenkin jonkun paikan, jossa voin luvata - itselleni ja muille - että tällä kertaa onnistun tässä! Julkinen paikka, jossa uhoan, pitää motivaatiota yllä.
 
2. Haluan kirjata ylös fiiliksiä, tuloksia, sykkeitä jne., jotta voin todistaa itselleni edistyväni!
 
Haaveilen myös siitä, että vuoden päästä en voi uskoa silmiäni. "Painoinko todella noin paljon?" "Näytinkö todella tuolta?" ;)
 
3. Seuraan useita laihdutus-, fitness- ja hyvinvointiblogeja ja haluan jakaa myös oman tarinani. Jospa siitä olisi jollekin hyötyä.
 
En osaa jakaa vinkkejä, en tekniikoita, en ruokaohjeita( - ainakaan vielä). Opettelen niitä itsekin vasta. Mutta tiedän miten vaikeaa tämä on. Miten tahto häviää aina ensimmäisen suklaapatukan myötä. Miten helppoa on keksiä selityksiä ja miten helppoa on soimata itseään.
Olen siis varmastikin kokemusasiantuntija. :)
 
Mikä saa teidät bloggaamaan?
 
Tänään menin autolla salille, koska pelkäsin ukkosta ja kaatosadetta.
Salin oven aukaistua, päätinkin ilmoittautua jälleen fitnees fusion tunnille.
 
Ennen tuntia minulle jäi aikaa tehdä pikainen salitreeni olkapäille ja hartioille. 15 min ja 104 kcal. Liikkeinä:
Kahvakuulalla etuheilautus yhdellä kädellä ja siitä veto rinnalle ja työntö ylös 8kg 3 x 12/ käsi
Rinnalle veto 12,5 kg 3 x 12
Vipunostot 5 kg/ käsi 3 x 12
Pystypunnerrus 15 kg 3 x 12
+ extrana
Ojentajat ylätaljalla 35 kg 3 x 12
 
Fitness fusion oli nyt kolmannella kerralla jo todella ihana tunti. Tänään sattui vielä ohjaaja, jonka kanssa selkeästi meni myös kemiat yksiin. Ensimmäisen kerran tunnin alussa kerrottiin, että mistä on kyse. "Joogaa, Pilatesta, Taijia ja perus jumppaliikkeitä musiikin tahtiin yhdistävä vahvatunti." Tämä oli mielestäni paremmin kuvattu, kuin nettisivuilla oleva teksti "Kehonhallintaan ja henkiseen hyvinvointiin keskittyvä tunti käyttäen tasapaino– ja voimaliikkeitä."
 
55 min ja 314 kcal

Treenin jälkeen kävin vielä pikaisesti 10 min solariumissa. Yritän pitää ihon väriä yllä ensi viikon juhlia ajatellen. Tai paremminkin juhla-asuja ajatellen. :)




Ruoaksi tein täysjyväpastaa, tonnikalaa, pakastevihanneksia, valkosipulia, kevätsipuli, pari rkl rahkaa ja 1 rkl tomaattisosetta. Lisäksi ruispala becelillä ja graavilohella.  Olen muuten siirtynyt ruokalautasissa pienempään kokoon. Ennen söin isoilta lautasilta, nyt käytän tuollaisia reiluja leipälautasia.
 
 Mitä levitettä olisi hyvä käyttää leivän päällä? Miehelleni on suositeltu terveyskeskuksesta beceliä, sillä hänellä on kolesterolit koholla ja siksi sitä minäkin käytän. Kovin monessa paikassa puhutaan vain puhtaasta ruoasta ja sen tärkeydestä ja sitä beceli ei kyllä ole. Mitä te käytätte?

torstai 25. heinäkuuta 2013

L-E-P-O

Ihanasti on kropassa tänään tuntunut eilen tehty treeni.
Pieni kolotus on auttanut tänäänkin pohtimaan ruokailuja. Normaalisti ns. urheiluvapaana päivänä saatan sortua syömään huonommin, tänään pysyin ruodussa.
 
Aamupäivällä olleet pilvet vaelsivat onneksi pois auringon tieltä ja minä painuin kirjan kanssa rannalle nauttimaan lämmöstä, levosta ja lomasta.
Veteen en kyllä uskaltanut enää mennä, sillä se oli viilentynyt melkolailla.
 
Lomaa on vielä ensi viikko, joka päättyy hää- ja rippijuhliin.
Sitten alkaa arki ja se jännittää minua. Miten onnistun taas järjestämään työt, perheen, opinnot, treenaukset jne. Kaikki vinkit ovat tervetulleita!
 
 

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Oi mikä ihana ilta.

Tämän onnellisen ja hyvän olon takana on seuraava cocktail:
 
Pyöräily 26 min, 184 kcal (Kotoa salille)
Power (= Elixian pump) 55min, 374 kcal
Fitness Fusion (päätin antaa uuden mahdollisuuden) 53 min, 358 kcal
Suihku 5 min
Solarium 20 min
Pyöräily 33 min, 304 kcal (Salilta kotiin väsyneenä ja paljon ylämäkiä.)
Iltapala: ruispala x 2, graavilohta, kurkkua, rahkaa, vadelmakeittoa, ruisleseitä ja tosi pieni pala vuohenjuustopiirakkaa.
 
Nyt kömmine peiton alle hyvän kirjan kanssa ja suuntaan ajatukseni huomiseen lepopäivään. (Ohjelmassa on toivottavasti uimista ja lötköilyä.)