maanantai 14. tammikuuta 2013

Ensimmäinen blogihaasteeni!

Viikonloppuna meillä oli vieraita, joten blogipostaukset jäivät. Mutta niin jäivät kuulkaa myös herkuttelut. Ystäväni tuumailikin sunnuntaina, että minun elämäntapamuutokseni tuntuu vaikuttavan häneenkin niin, että aamuisin on virkeä eikä väsynyt ja turvoksissa kaikesta herkuttelusta.
 
Liikunnan suhten tein hieman kevyempää: kävelyä, venyttelyä ja hyötyliikuntaa.
 
Mutta asiaan. Minä olen saanut ensimmäisen haasteen. Kiitos siitä kuuluu Katastrofin keskellä Katariinalle.
 
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusi blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on
alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
 - Minä olen ollut 30 kg kevyempi vielä vuonna 2006.
- Pidän kovin siitä, että meillä on täällä Suomessa neljä vuodenaikaa.
- Olen aikoinani hankkinut monenlaisia urheiluvaatteita, joita en ole kuitenkaan käyttänyt. (Nyt ne on kaivettu kaapin perältä etualalle!)
- Minua harmittaa, että kun palkkasin personal trainerin itselleni pari vuotta sitten, en kertonut hänelle totuutta siitä miten laiska ja herkkumaani olinkaan.
- Minun mielestäni aarrekartat ja positiivinen ajattelu auttavat ihmistä saavuttamaan omat tavoitteensa.
- Yritän joka ilta pötkötellä piikkimatolla 20 minuuttia ja kuunnella Marika Borgin "Löydä elämäntehtäväsi"- cdtä tai jotakin rentouttavaa instrumenttimusiikkia
- Haaveilen etelänmatkasta.
- Pidän vaatteista ja asusteista, mutta hulluna olen kenkiin.
- En tiedä vieläkään, mikä minusta tulee isona.
- Haluaisin asua puisessa omakotitalossa.
- Minulla on todella ihana ja rakas perhe.
 
Katariinan kysymykset

1. Miksi päätit aloittaa bloggaamisen?
 
Elämäntaparemonttini kaipaa tukea ja tsemppausta. Saan sitä kovasti myös kotona ja ystäviltäni, mutta jotenkin tuntui hyvältä myös lähteä solmimaan uusia sosiaalisia suhteita, niiden ihmisten kanssa, jotka tietävät mistä tässä on kyse ja jotka osaavat antaa minulle vinkkejä jne. Toivon myös, että blogini konkretisoi minulle koko ajan sitä mitä olen tekemässä.

2. Kuinka usein ostat uusia vaatteita?
 
Liian usein. Nyt olen sitonut vaatteiden oston projektiini, sillä toivon, että mustien kaapujen aika on ohi!

3. Paras kauneudenhoito ja/tai hiustuote?
 
Dermoshopin vanilijan tuoksuinen vartalokuorinta ja bodyshopin maapähkinävoide jaloille ja käsille.

4. Mikä on paras asia, joka tapahtui viime vuonna?
 
Uusi työpaikka!

5. Mihin sinulla menee liikaa rahaa?
 
Asumiseen ;) (toivon, että asumiskustannukset olisivat kovin paljon pienempiä). Mutta sellainen asia, mihin voisin itse vaikuttaa, on varmaankin säläostokset: uudet kynsilakat, erilaiset meikkituotteet (kokeiluun), korut, huivit (mulla on tuubihuivejakin joka värissä/ materiaalissa/ koossa), "pienet kivat jutut" (pöllö avaimenperä, pussukka, hassu kännykkäkoru).

6. Millainen ruoanlaittaja olet?
 
Ennen en todellakaan halunnut laittaa ruokaa. Nyt taas tuntuu pahalta syödä, jos en tiedä mitä ruoka pitää sisällään. Laitan ihan perusruokia ja pidän huolen, että ne sisältävät kasviksia ja proteiineja.

7. Mistä ärsyynnyt helpoiten?
 
Ei ole varmaan sellaista asiaa, mutta ärsyynnyn helpoiten väsyneenä. No joo, suvaitsemattomuus, toisten arvostelu ja kiittämättömyys ärsyttää.

8. Jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, millainen se olisi?
 
Himoshoppaajan ja Bridget Jonesin perheellinen risteytys. Huumoria, romantiikkaa, itsetunto-ongelmia ja oman itsensä työstämistä, työtä, haaveiden toteuttamista ja ystäviä.

9. Millainen olisi unelmalomasi?
 
Tällä hetkellä juuri loma, joka tarjoaisi mahdollisuuden lepäämiseen, liikkumiseen, aurinkoon ja huolettomuuteen.

10. Minkälainen on hyvä blogi?
 
Blogi, jossa on ytimmekkäät lyhyet tekstit, jotka koukuttavat ja valokuvia. Blogi, joka keskustelee lukijoidensa kanssa ja päivittyy säännöllisesti. (Sanoo nainen, joka tekee kilometripostauksen ilman kuvia kahden päivän hiljaiselon jälkeen.)

11. Suosikkiharrastuksesi?
 
Juuri tällä hetkellä se on tämä bloggaus ja minun projektini.


Tällä kertaa jätän 3-6 kohdat toteuttamatta, sillä en ole löytänyt blogeja, joissa tämä ei olisi vielä ollut. JOS SINULLA ON SELLAINEN, NIIN VINKKAA, NIIN KEKSIN KYSYMYKSET. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti