torstai 17. tammikuuta 2013

Punnituspäivä.

Olen päättänyt, että käyn aina torstai aamuisin vaa'alla.
Tänään lukemat oli 90.6 kg, eli suunta on alaspäin.
Tuntuu ihan hurjalta, että ensi viikolla painoni saattaa jo alkaa numero kahdeksalla.
 
 
Aamulla jälleen kävin Elixian power-tunnilla. Ennen tuntia ehdin myös juoksumatolla kävelemään 20 minuuttia. Ruokailut ovat onnistuneet jälleen niin, että kiloklubi näyttää vihreitä palloja ja sopivaa kalorimäärää. (Kiloklubin mukaan mun pitäis syödä 1700 kcal, jolloin tulisi miinusta 690 kcal/ päivä. Olo on kuitenkin tosi tosi pirteä, kylläinen ja hyvä usein jo 1500 kcal, jos siinä on mukana paljon kasviksia ja hedelmiä.)
 
Veden juonnista haluaisin kysyä teiltä.
Olen oppinut, että pitäisi juoda 2 litraa päivässä, mutta Jutta ja puolen vuoden superdietiit ohjelmassa sanottiin, että painonpudottajan on hyvä juoda 3 litraa vettä. Minä yritän kovasti noudattaa tätä ohjetta, mutta ongelmana on usein se, että vedenjuonti on kovin iltapainotteista, jolloin laukkaan yön vessassa. Unikin olisi kuitenkin hyvin tärkeää, jotta jaksaa keskittyä tähän projektiin.
 
Miten te jaatte vedenjuonnin päivän aikana? Ja kuinka paljon juotte?

4 kommenttia:

  1. Mulle sanottiin myös viime kevään megalaihiksen aikana, että vähintään 3 litraa tulisi juoda ja jos treenaa paljon, jopa lähemmäs viisi :o Mun piti ihan oikeasti opetella juomaan. Työpisteellä oli alkuun koko ajan puolen litran vesipullo, josta hörpin vähän väliä pieniä määriä. Jos vetäisee kerralla kauhean määrän, se tulee yleensä äkkiä ulos, eikä hyöty ole suuri. Joskus pöydällä oli kaksi pulloa, ja merkkasin lehtiöön, kun litra oli juotu.

    VastaaPoista
  2. Mulla painottuu myös juominen iltaan, mutta nukun silti hyvin! Tuntuu, että nesteet lähtee liikkeelle vasta seuraavana päivänä :D sitten mulla on paha tapa rampata joka aamu vaa'alla niin tuo nesteen nauttiminen illasta tuo välillä vähän lisägrammoja! tsemppiä sulle kovasti:)

    VastaaPoista
  3. Katariina: myös mulla on vesipullo koko ajan käden ulottuvilla, mutta silti illalla huomaan, että litra uupuu. :)

    Hanna: Kiitos tsempeistä! Niitä tarvitaan!

    VastaaPoista
  4. Minä olen opetellut juomaan 1/2 litraa vettä aina aamulla kun herään ja saman verran jokaisella aterialla ja yölläkin on vesipullo sängyn vieressä. Minä tosin lopettelen vasta imetystä joten vettä menee senkin takia tooooosi paljon -varmasti enemmänkin kuin tuo 3 litraa päivässä.

    VastaaPoista