Saako ylipainosta puhua ääneen?

Minun mielestäni saa ja täytyy. Ylipainosta pitää pystyä puhumaan. Se on asia, joka ei vaikenemalla muutu.

(Okei, vaikka puhun siitä, niin tavallaan en, koska en ole vieläkään paljastanut kasvojani täällä. Enkä tiedä teenkö sitä koskaan. Mutta ihan samallalailla, kun ylipainosta saa puhua, saa mielestäni ylipainoansa myös hävetä.)

 

Rohkeinta on kuitenkin puhua ääneen niistä syistä, miksi meitä ylipainoisia on täällä yhä enemmän ja enemmän. Rohkeaa on myös olla rehellinen ja kertoa totuus, että miten ylipainoa ei ainakaan saa poistettua.

 

Olen koukuttunut Sami Sundvikin blogiin  ja suosittelen lukemaan seuraavan tekstin ja siinä olevan linkin takaa löytyvän alkuperäisen tekstin.

 

Minua nämä tekstit ovat jälleen oivalluttaneet tällä matkallani. Löydät oivallukset Samin tekstin kommentista.

 

- Molla -

 

ps1. Huomaattehan uudet sentit vasemmalla. :)

 

ps2. Tänään pakollinen lepo päivä ripsihuollon vuoksi. :)

Lomaoivalluksia

Päivitykset ovat tulleet viime aikoina kovin harvakseltaan - tai oikeastaan niitä ei edes ole tullut.

Toissa viikon olin todella kovan influenssan kourissa ja viime viikko lomailtiin koko perheen voimin Lapissa. Olen sieltä kotoisin.

 

Viime viikolla tuli liikuttua melko ahkerasti, sillä aurinkoiset hankikelit pakottivat jatkuvaan liikkeeseen. Yhtenä päivänä askelmittarissa oli jopa lukema 23 505 ja siihen päälle sain lisätä vielä tunnin hiihtolenkin. Kävimme myös muutaman kerran uimassa kylpylässä. Loma-aktiivisuus (hiihto, kävely, pulkkamäki ja uinti) palautti minut edes jotenkin Kuntoa Kansalle kampanjaan jälleen mukaan.

 

Maisemat ja auringon lasku iltäkävelyllä.

Lasten kanssa tehtiin lumilyhtyjä auringon lämmmittämästä nuoskalumesta.



Yhtenä päivänä ajoimme retkelle Ranuan eläinpuistoon tervehtimään jääkarhuja.



Ja susia.  

 

 

Paluumatkalla Helsinkiin yövyimme Oulussa Sokos Hotel Edenissä ja pääsin pitkästä aikaa salillekin. Lepo oli tehnyt ihmeitä, koska painoja sai lisätä ihan huolella.

Hyvä muistutus minulle siitä, että mikäli en itse ymmärrä rauhoittaa ja levätä, on sairastelu varmaa.

 

Lomallani oivalsin jotain muutakin kuin levon tärkeyden.

 

Olen asunut Lapissa elämäni ensimmäiset 20 vuotta ja syönyt kovin lappilaisittan: lihaa, kalaa, kermaa, ohraa, puikulaperunaa, voita, marjoja - periaatteessa terveellistä, mutta käytännössä kovin tuhtia. En muista, että lapsuuden kodissani koskaan olisi ollut salaattia. Uusien pottujen kanssa oli kuppisoossia (voisulaa) ja kurkkua, se taisi olla ainoa kasvis mitä opin syömään. 

Tämänkin lomaviikon aikana söimme ohra- ja perunarieskaa, muussia (voilla ja kermalla höystettyä tietenkin), lohta, käristystä, graavilohta, kuivalihaa, leipäjuustoa jne. Olo oli loppu viikosta todella tönkkö: rasva- ja suolavarastot tuli täytettyä tähän vartaloon.

 

Ei ole siis ihme, että minulle kasvisten ja hedelmien käyttö on tosi vaikeaa.

 

Lappilaista ruokavaliota muuten kokeilee nyt eräs 33-vuotias perheenäiti ja kirjoittelee tuntemuksistaan ja ajatuksistaan Yourlapland -sivustolla ja Lapin Kansassa, käykäähän kurkkaamassa, jos kiinnostaa.

 

Tänään minulla oli vielä lomapäivä, joten arki alkaa vasta huomenna. 

Kantapään kautta.

Aamulla tein kotitreenin kahvakuulalla. Hiki valui ja startti päivälle oli mieluisa.

 

Opin tänään kuitenkin kantapään kautta, että vesipulloa ei todellakaan kannate unohtaa kotiin.

Aamupäivällä töissä pidin luentoa, lounaalla salaatti ja lasi vettä, iltapäivä meni kokouksessa.

 

Kun tulin kotiin. Tunnistin olotilan. Entisessä elämässä (eli kuukausi sitten) olisin olotilaa yrittänyt kohentaa herkuilla ja  vetänyt karkkia, pullaa, sipsiä ja houkutellut mieheni tilaamaan kanssani pizzaa. Tänään tunnistin olotilan janoksi. Olo oli todella heikko. Vajaa litra vettä ja olo koheni. Ei väsyttänyt, ei tehnyt mieli makeaa/ suolasta. Ei huvittanut mennä sohvalle makaamaan.

 

 Opin, että miltä minusta tuntuu, kun on jano.

Tärkeä oppi tämäkin, eikö?

 

Tervetuloa jälleen uudelle lukijalle! Jättäkäähän minulle kommentteja vierailuistanne!