Jutta ja superdieetit

Katselin keskiviikko iltana Liviltä "Jutta ja puolen vuoden superdietiit"- ohjelmaa. (Aika moni muukin laihdutusbloggaaja on tainnut tehdä niin.)

Ohjelmassa seurataan kymmentä laihduttajaa, jotka puolen vuoden aikana pudottaa painoa hurjasti.

 

 

 

 

Ensimmäisessä jaksossa seurailtiin nuoren naisen matkaa.

Tuon naisen haasteena oli ensimmäisen 10 viikon aikana se, että hänen mielensä pysyisi mukana.

Hän huijasi itseään ja myös muita. Hän kuvitteli, että paino vain pikkuhiljaa siitä tipahtaa, vaikka ei niin säntillinen ja tiukka itselleen olisikaan. Jakson loppupuolella hän kertoi, miten on tajunnut, että jokaisen pudotetun kilon eteen TÄYTYY TEHDÄ HIRMUISEN KOVASTI TÖITÄ!

 

Tunnistin tästä myös itseni. Minä olen kokeillut kaikenlaista; personal traineria, cambridgekuuria, easy diettiä, karppausta, hyvä paino- ryhmää ja ihmepillereitä. Kaikki nämä ovat kyllä saaneet painoni laskemaan, mutta myös nousemaan hetken päästä. Syynä on useinkin ollut se, että en ole pysynyt oman pääni kanssa mukana projekteissani. Tässä viimeisessä elämäntapamuutoksessani aion työskennellä erityisesti tämän asian kanssa.

 

Ihmisen mieli - tai ainakin minun  -  on niin kummallinen juttu. Minä en ole koskaan painanut näin paljon, en edes raskaana ollessani. En kuitenkaan tunne oloani ihan näin painavaksi. Mieheni ja ystäväni eivät myöskään usko, kun kerron miten paljon painan. Muistan, että työterveyshoitaja oli kovin ihmeissään, kun hän tässä taannoin mittasi vyötärön ympärykseni. "Ohhoh, tämä ei näytä näin isolta." Vaikka en ole kovin pitkä, on vartaloni jotenkin hassu - läski hukkuu sinne. Siksi peilikuvani ei ole soittanut hälytyskelloja. Nyt kun olen havahtunut, niin huomaan, että maha on isompi ja takapuolikin levähtänyt.

 

Olin taannoin joogatunnilla, jossa korostettiin tietoista läsnäoloa omassa olossaan ja vartalossaan.
Tietoisuus omasta itsestään - siinäpä se - uskon, että tämä muuttaa minut takaisin minuksi.